Hyppää sisältöön

Tietoa minusta

Olen Mira, personal trainer ja koulutettu hieroja. Olen työskennellyt liikunta- ja hyvinvointialalla yli 10 vuotta ja treenannut itse aktiivisesti yli 20 vuoden ajan.

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Suomen maaseudulta, missä kasvoin hevosten parissa. Vietin paljon aikaa tallilla – ratsastaen, opettaen ja tehden ihan rehellistä fyysistä työtä. Liikunta onkin ollut aina tavalla tai toisella osa elämääni.

Aloitin juoksemisen teini-ikäisenä, ja 19-vuotiaana kumppanini tutustutti minut voimaharjoitteluun. Se on kulkenut mukanani tähän päivään asti.

Vuosien varrella olen kokeillut monenlaisia tapoja treenata ja syödä. Olen noudattanut kaikkea vähähiilihydraattisesta ja gluteenittomasta ruokavaliosta hyvinkin rajoittaviin tapoihin syödä. Lopulta ymmärsin, ettei jatkuva rajoittaminen yksinkertaisesti ollut minulle toimiva tapa elää. Syömisestä tuli turhaan monimutkaista ja siihen liittyi liikaa tunteita, samalla kun arjesta katosi osa siitä nautinnosta ja tasapainosta, jota halusin.

Nämä kokemukset ovat vaikuttaneet paljon siihen, miten ajattelen terveydestä ja hyvinvoinnista tänä päivänä.

Pidän hyvästä ja ravitsevasta ruoasta. Pidän kovasta treenistä. Ja voin myös välillä ottaa rennosti tai syödä jotain makeaa ilman huonoa omaatuntoa. Näiden asioiden ei tarvitse olla ristiriidassa keskenään – itseasiassa juuri niistä syntyy tasapaino.

Voimaharjoittelu on edelleen iso osa elämääni, mutta sen rinnalla liikun paljon kävellen, teen hieman kestävyys harjoittelua ja myös joitakin HIIT-treenejä. Treenimotivaationi ei ole täydellinen joka päivä, mutta siitä on tullut niin luonnollinen osa elämääni, että treenien väliin jättäminen on minulle harvinaista. Tavoitteet tuovat treeneihini jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Mitä olen matkan varrella oppinut

Vuosien valmennustyön myötä suhtautumiseni sekä harjoitteluun että ravitsemukseen on muuttunut maltillisemmaksi.

Vaativa olen edelleen ja uskon, että asiat kannattaa tehdä kunnolla aina, kun se on mahdollista. Samalla olen kuitenkin oppinut kunnioittamaan ihmiskehoa paremmin ja ymmärtämään, että joskus vähemmän on oikeasti enemmän.

Olen myös syventänyt paljon ymmärrystäni ravitsemuksesta ja siitä, miten kehon eri järjestelmät toimivat. Mitä enemmän olen oppinut, sitä vähemmän uskon äärimmäisiin lähestymistapoihin tai siihen, että keskitytään muuttamaan muutamia asioita, joiden vaikutus jää pinnalliseksi.

Usein hyödyllisempi kysymys onkin: mitä taustalla oikeasti tapahtuu ja mitä keho tarvitsee löytääkseen paremman tasapainon? 

Taustani

Aloitin työskentelyn kuntosaliohjaajana vuonna 2010 ja suoritin ensimmäisen personal trainer -koulutukseni pian sen jälkeen. Siitä lähtien olen jatkanut opiskelua käytännön valmennustyön rinnalla.

Yli vuosikymmenen käytännön valmennuskokemuksen ja lisäkouluttautumisen kautta olen rakentanut kokonaisvaltaisen ja tutkittuun tietoon pohjautuvan tavan valmentaa asiakkaitani.

Ammatillinen koulutukseni

2023 Paula Heinonen TT2 Suolisto ja maksa 2.0

2022 NHA Functional Performance Specialist; 

Udemy, Manual Lymphatic Drainage

2021 Urheiluhieronta (hierojan EAT)

2019 Koulutettu hieroja

2015 NESTA Personal trainer

2015 TRX trainer

2011 FAF Personal trainer

2010 FAF Gym trainer

2010 Ravitsemustieteen perusopinnot

Olen lisäksi suorittanut lukuisia muita ravitsemukseen, palautumiseen, liikkuvuuteen ja manuaalisiin tekniikoihin liittyviä kursseja ja seminaareja. Opiskelen ja seuraan jatkuvasti myös uutta tutkimustietoa harjoittelusta ja ravitsemuksesta.

Valmennusfilosofiani

Yli kymmenen vuoden aikana olen oppinut, ettei hyvä valmennus tarkoita mahdollisimman monimutkaista ohjelmaa tai jokaisen uuden fitness-trendin mukaan hyppäämistä.

Perusasioilla pääsee varsin pitkälle. Mielestäni on oleellista, että osaa tunnistaa, mihin kannattaa oikeasti keskittyä, osaa selittää asiat selkeästi ja on valmis muuttamaan suunnitelmaa, jos jokin ei toimi.

Sellainen valmentaja haluan olla: asiantunteva, käytännönläheinen ja rehellinen siitä, mikä oikeasti merkitsee – ja samalla valmis oppimaan jatkuvasti lisää.